Rankan talviurheiluviikonlopun jäljiltä Latupartion pulkasta purkautuu pulisevaa porukkaa. Toisilla vuoden kokokohta on jo takana, toisilla juuri nyt päätähtäimessä ja osalla vasta ovella.
· Ilopillerimme Tanja Poutiainen on kaksine MM-pronsseineen koko jengin kuningatar ja sankari siinäkin mielessä, että hänen mitaleillaan onnistuimme peittoamaan Ruotsin, joka jäi kokonaan mitalitilaston ulkopuolelle. Perintöprinsessa Sanni Leinonen saapi hänkin hymyillä ihan vapautuneesti. Suurylläriä ei vielä nähty, mutta Tanjaa nopeampi ensimmäinen puikkalasku antoi jo vähän merkkejä tulevasta.
· Marcus Sandell ja Jukka Leino kellahtavat pulkasta tantereelle ankarasti jossitellen ja mutkuttaen. Samaa huipputarkkaa analysointia harrastetaan varmasti kaikissa suuren alppiperheen jäsenmaissa. Niin paljon ylläreitä pollotti MM-podiumeilla ja moni meidän poikiamme suosikimpikin joutui toteamaan, että isot kisat/paineet/pojat on isompia kuin pienet.
· Kaisa Mäkäräisellä on Korean MM-kisoissa ollut vaikeuksia löytää sopivaa syötävää. Hän yritti ilmeisesti lauantaina nälissään osua hirveen, mutta ampuikin kolme pummia. Sunnuntaina pummit pysyttelivät piilossa ja Kaisalla kulki paljon paremmin. Hän nousi takaa-ajossa sijalta 23 neljänneksi ja sai saaliikseen vielä kaksi hirveäkin. Tästä se lähtee.
· Paluuammuja Paavo Puurunen onnistui myös tekemään mahtavan nousun, sijalta 46 sijalle 16… eikö 14… eikö 16. Korealaisten järjestäjien sulka pipassa nuupahti hieman kun yrittivät omaa virhettään vierittää kilpailijoiden niskoille. Tulos- ja protestilistoja veivattiin sen aikaa, että nopeimmat mediat ehtivät verkossa pistää etusivunsa uusiksi parikin kertaa. Mutta Ole Einari sai lopulta pitää about ziljoonannen kultansa ja voittonsa.
· Anssi Koivuranta onnistui lauantaina pysyttelemään Moanin edellä hiihtoladulla, mutta sunnuntaina leijuivat suuremmankin stroganohvin ainekset ilmassa kun tuomaristo hyppyytti miehiä vaikeissa olosuhteissa. Onneksi Anssin peppusilleen päätynyt ilmalento ei johtanut koko loppukauden tärvääntymiseen. Tuloksena oli vain kaamean kipiä kankkunen, joka Magnuksen kiusaksi kesti vielä kymmenen kilsaa sisukasta hiihtoa. Keltainen liivi matkaa siis suomalaisen päällä Salppurin kisoihin. Taitaa tuo silleen henkisest olla mukana ja mieltä lämmittämässä myös isois kisois
· Harri Olli saavutti maailmancupissa elämänsä ensimmäisen voiton, joka tuli vielä komeasti uudella Oberstdorfin lentomäen mäkiennätyksellä. Haba Opan lapsellisen riahakkaat tuuletukset ja silmistään loistava, kotihurraamon soffannurkankin kirkkaasti valaiseva ilo olivat ihan parasta antia tänä viikonloppuna. Mies odottaa jo varmaan malttamattomana MM-kisamäkeen pääsyä.
· Pulkan pohjalla pitkin poikin pötköttelevä maastohiihtäjien porukka vaikuttaa vähän vaitonaiselta. Liperetsit ovat ovella ja kentsut Italiassa menivät silleen puserosti, ettei niiden perusteella voi mitään epookkimaista menestystä odottaa. Mutta ei kyllä rökäleistä epäonnistumistakaan. Ehkä ”altavastaajan asemalla” odottelu näin ennen kisoja sopii hiihtäjiemme mentaliteetille, mutta kisaweikkaajalle se on yhtä helvettiä. Tekisi niin mieli pistää Virppaa ja Aikkua ja Pirjoa kupongit turvoksiin.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mullolisamat kaikista pulkan matkustajista. Etenkin se weikuttamiskohta! Mitä ajatella mitalitoivojemme kauden huonoimmista hiihdoista vain päiviä ennen MM-kisojen alkua? Meni melkein yöunet miettiessä.
Tanja Poutiainen ja Anssi Koivuranta olivat viikonlopun sankarini. Posetiivisuudella voitetaan!
Lähetä kommentti